Palvelutalous politiikan pinteessä

Äskeittäin julkaistussa EVA:n raportissa Palveluiden Suomi ruoditaan maamme palvelutalouden kehittymättömyyttä. Siinä esitetään yhdeksän askeleen ohjelma asiantilan korjaamiseksi. Suositus numero kaksi kuuluu seuraavasti: Julkisyhteisölle velvollisuus ulkoistaa osa palveluistaan. Tuttua tekstiä mutta sanassa ”osa” piilee poliittinen pommi ─ jos se halutaan virittää.

Suomen kansantuotteesta palvelut muodostavat lähes 70 %. Tästä julkisen hallinnon osuus on noin 40%, josta toistaiseksi on ulkoistettu vain viidennes. Jos olemme vakuuttuneita yksityisen aloitteellisuuden ylivoimasta, meidän on syytä vakavasti pohtia ulkoistamisen rajoja.

Lyhyt silmäys kansainväliseen kenttään kertoo että rajat ovat kaukana. Vankilalatoksen ulkoistaminen ei ole miteenkään tavatonta. Sama koskee jopa sodankäyntiä. Suurin osa YK:n lipun alla toimivista joukoista koostuu itse asiassa palkkasotureista. Sveitsiläinen yritys SGS (Societé General Surveillance) tarjoaa luotettavia hallintopalveluja joka lähtöön ─ vaikkapa itse ulkoistamisen toteuttamiseen.

Julkiset palvelut ovat avainasemassa. Terveydenhuolto ja koulutus ovat julkisen palvelun painopisteitä. Niiden osuus julkisista toimintamenoista on yli puolet ja koko kansantuotteesta noin 15%. Näillä keskeisillä aloilla palveluiden ulkoistaminen on vielä lastenkengissä. Yliopistojen hallintouudistus on askel oikeaan suuntaan mutta varsinkin perusopetus tuntuu olevan pyhitettyä aluetta.

Jyväskylän yliopistossa on tehty uraauurtavaa työtä ala-asteen kielten ja matematiikan oppimisen helpottamiseksi. Opetushallitus on soveltanut uusia menetelmiä, josta hyötyvät erityisesti oppimisvaikeuksen kanssa taistelevat oppilaat. Kehitysyhteistyön puitteissa osaamista on viety Sambiaan ja Keniaan. Mutta liiketoiminnan kehittäminen tämän arvokkaan innovaation pohjalta ei ole edennyt. Eihän syrjäytyneiden lasten auttamisesta sovi tehdä bisnestä.

Terveydenhuollon puolella asenteet eivät ole yhtä jäykistyneitä. Ketterät yksityiset organisaatiot ovat saaneet sijaa julkisen hallinnon lomassa. Mutta meillä kuten muuallakin eletään muuttuvien rakenteiden sekamelskan keskellä. Tietojenkäsittelystä alkaen järjestelmä etsii muotoaan. Tavoitteena tulisi olla julkisen vallan ylläpitämä pelisäännöstö, joka tekee tilaa yrittäjille luomalla tehokkuutta ja laatua korostavan kilpailuympäristön.

Ratkaisun etsintä edellyttää kokonaisvaltaista, poliittisista paineista vapaata analyysia. Suomi voisi tässä olla edelläkävijä. Terveydenhuollon uusjako tarjoaa uudistetuille yliopistoille sopivan haasteen. Tavanomaiset työryhmät tai tutkimusohjelmat eivät riitä. Kaivataan päämäärätietoista ja pitkäjännitteistä kansallista ponnistusta, jossa tutkijat ennokkoluulottomasti toimivat yhdessä käytännönläheisten taitajien kanssa.

Mistä sitten mättää. Viranomaiset eivät suinkaan ole olleet toimettomia. Kuntataloutta koskevat selvitykset ovat toistuvasti saarnanneet ulkoistamisen evankeliumia ja tuloksiakin on näkyvissä. Työterveyslaitos on ryhtynyt selvittämään kaupallisia vientimahdollisuuksia yhdessä teknologiateollisuuden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriö on avannut keskustelun opetusministeriön suuntaan.

Jarrutusta ilmenee kahdella tasolla. Ensinnäkin ammattiliitot, erityisesti julkisen talouden piirissä, ovat aina ja kaikkialla muutoksia vastaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain opettajien ammattijärjestö on vuosikymmeniä vastustanut maltillisiakin uudistuksia. Meillä OAJ on, kiitos opettajien hyvän koulutuksen, aivan toisella tasolla. Sama koskee yleisesti ottaen koko kenttää. Ammattiliitot eivät meillä ole laajamittaisen ulkoistamisen vaikein este.

Piilevä poliittinen konsensus on sitävastoin palvelutalouden kehittämisen varsinainen kitkatekijä. Kansa ja sen edustajat eivät vielä ole kypsyneet näkemään veronmaksajien kustantamat palvelut tavanomaisena liiketoimintana. Julkisen byrokratian hoitamat laitokset koetaan tuttuina ja turvallisina. Kangerteleva palvelu voi olla ärsyttävä, mutta kasvava tehottomuus ei koeta ongelmana. Yksityisen yritteliäisyyden järjestelmällinen hyödyntäminen pelottaa. Potilaat ja koululaiset joutuisivat mukamas voitontavoittelun ja kovan kilpailun armoille.

Mitä olisi tehtävä? Laadukas osaamisemme avaa lupaavia palveluviennin mahdollisuuksia. Tuotekehitys edellyttää kuitenkin kotimaisia markkinarakoja, joiden varassa tuotteet voidaan hioa vientikelpoisiksi. Nokiankin maailmanura urkeni vasta kun silloinen Posti- ja lennätinlaitos teki yrityksen tuotteille tilaa kotimarkkinoilla.

Ulkoistaminen on, kuten sanottu, taitolaji joka vaatii opettelua ja jossa on edettävä lyhyin askelin. Taustalla täytyy kuitenkin olla johdonmukainen strateginen ajattelu. Tällöin virheistä opitaan pienen mittakaavan kokeilujen kautta ja suuret ratkaisut voidaan tehdä vankan kokemuksen pohjalta. Myös poliittiset realiteetit edellyttävät varovaista yleisen mielipiteen totuttelua. Onneksi vielä ei ole tulenpalavaa kiirettä. Hätäinen ulkoistaminen ei ole kenenkään edun mukaista.

Nykytilanne on kuitenkin epätyydyttävä. Julkisten palveluiden tehostaminen on nostettava poliitisen keskustelun kärkisijoille. Seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi saada kohta, joka yksiselitteisesti avaisi kaikki hallinnon alat ulkoistamiselle. Tällaisen periaatepäätöksen tekeminen ei luulisi olevan ylivoimainen poliittinen haaste. Sillä pohjustettaisiin koko palvelusektorin myönteinen kehitys. Parhaimmillaan siitä aikaa myöten syntyisi kokonainen armada pikku-Nokioita.